Hyvää uutta vuotta kaikille tutuille ja tuntemattomillekin jos tänne eksyvät!

Kirjoitettu yhentoista aikaan:

Meillä vietetään ihan koti-iltaa perheen kesken. Mä yritän pysyä hereillä ja kissat puuhaa kuka mitäkin. Alkuillasta pojat säikähti kun paukut alkoi jytistä, mutta tuntui että ne vähän rauhoittui. Roosa tunki parvekkeelle väkisin, mutta tuli sieltä äkkiä takaisin kun eka paukku pamahti oikein kovaa. Eikä se sen jälkeen ole parvekkeelle yrittänytkään. Tinka nukkuu ihan rauhassa makkarissa ja Ruska ei ole kanssa moksiskaan.

Ruska kyllä järkkäsi tossa alkuillasta vähän ohjelmaa. En ole ihan varma mitä tapahtui, mutta luulen että tapahtumat meni kutakuinkin näin: Ruska makasi hyllyllä seinällä ja joku oli sen alla lattialla ja kaks muuta lähellä (joko Roosa, Mishka tai Toivo). Ruska kääns kylkeä ja lähti tipahtamaan hyllyltä. Sen alapuolella oleva kissa säikähti ja säikäytti kaikki muutkin. Sen jälkeen kun Ruska oli tipahtanut vaununkoppaan, joka on hyllyn alapuolella, sekin säikähti kun muut kissat oli säikähtänyt jotain. Luulen että muut luuli että sieltä tippuu joku ilotulite niskaan ja Ruska luuli että jotain ihan kamalaa täytyi tapahtua kun muutkin säikähti. Hupsuja ovatten kakarat...

Kirjoitettu puoleyön jälkeen:

Menihän se vuodenvaihdekin ihan rauhallisesti. Ruska katteli mun kanssa ikkunassa raketteja, Tinka oli makkarissa ihan rauhassa, Roosa söi, Toivo makoili keittiön tuolilla ja Mishka ihan vähän pelkäs mut ei pahasti. Josko tästä kohta pääsis sit nukkumaankin asti.

Toivotellaan tässä vielä erikoishyvät uudet vuodet überihanille erikoiskisuille (sori jos joku ihan tosi tärkeä unohtuu, mut ei näillä väsyillä aivoilla voi kaikkia muistaa). Eli mahtavan kurnauhtavan ihanaa ja makoisaa ja leppoisaa uutta vuotta meiän porukalta: Vinskille, Netalle, Sepolle, Nukalle, Vanulle, Sulolle, Pipsalle, Lunalle (ja vaaveille), Tuiskulle, Ammulle ja tietty aina rakkaalle suloiselle ihanalle mussukka-Maisalle!!!

Ihanaa että tää vuodatus taas suostuu toimimaan, jospa saisi vähän useammin päiviteltyä kun ei tarvi hermojaan menettää!

Meillä ei mitään uutta ihmeellistä. Tinka ja Ruska ei valitettavasti edelleenkään tule kovin hyvin toimeen, mutta mä odottelen taas Tinkan raskauden ihmettä. Edellisen raskauden myötähän siitä tuli Roosan kaveri. Se on jännä että se ei oikein näitä muita naaraita meinaa hyväksyä lähelleen, mutta pojat on ihania. Me nyt sitten elellään niin että Tinka ja Ruska on vain valvotusti yhdessä ja valitettavasti joutuvat vuorottelemaan makuuhuoneessa. Mutta tätä tää on tää leikkaamattomien kanssa pelehtiminen ja jotkut vielä vapaaehtoisesti pitää lemmikkejä leikkaamatta... Mä en malta oottaa että saan Tinksun kastraatiks seuraavien pentujen jälkeen.

Ruska nauttii elämästään täällä. Pojat on senkin mielestä tosi ihquja ja varsinkin Toivo on ihan hulluna Ruskaan. Varsinkin nyt kun Ruska aloittelee hormonitoimintaansa. Mä ihmettelin kun se oli edellisessä näyttelyssä kauhean vaisu, yleensähän se leikkii tuomarin pöydällä välillä hyppien ja välillä selällään kiemurrellen. Nyt se vaan olis halunnut nuhjata mun sylissä koko ajan ja ilmaisi sen halunsa erittäin kovaäänisesti... No, syy selvis sitten maantaina illalla kun Toivo yllättäen loikkasi Ruskan selkään ja puras niskasta. Ei Ruskalla päälle päin mitään oireita ollut, mutta Toivo kyllä haistoi. Ruska-reppana vaan kiljui hädissään kun se ei voinut ymmärtää että miksi rakas Toivo sitä haluaa purra.

Mutta muuten ne kyllä on ihan parhaat kaverit, Toivo sitä jaksaa lutkuttaa puhtaaksi ja Ruska nauttii:

Olipas magee mimmi!

Ruska on löytänyt vesileikkien ihmeellisen maailman, tosin siinä meinaa tassut kastua:

Ja tuo roikkulelukin oli ihan hauska, tosin se menetti kiinnostuksensa hyvin pian:

Ja sitten pitää välillä rentoutua kun tarpeeksi riehuttu (ja sitä ne Toivon kanssa täällä tekee iltaisin, niin että heikompia alkaa jo kauhistuttaa):

Eikä näyttelyissäkään tarvi vieläkään stressata:

Roosakin on niin kiva että sen kanssa voi nukkua päikkärit:

Tinka ja Toivo olis kovasti lähdössä näyttelyyn, joko me mennään, nytkö, jokojokojookooo???

Mä vähän suunnittelin tohon meidän uuteen hienoon Sturdiin sisustuksia ja Tinka sai ihan kahjohepulin siellä:

Ja kun on hepuloitu, voi sitten alkaa taas kyttäämään Ruskan touhuja:

Maisastakin on kasvanut oikea kaunokainen, sillä on äitinsä silmät:

Nyt pitänee lähteä kynsienleikkuukierrokselle, ei niitä ole kuin vaivaiset 90 leikattavana...

Kerrotaanpa nyt sitten ekana ne huonot uutiset. Eli meidän perheessä on nyt sitten virallinen pönttöpää nimetty:

Tinkalla on korvatulehdus ja en tiedä johtuuko siitä vai noista rc:n maistiasraksuista, mutta sen korvan edusta aukesi taas. Nyt se läntti on aika isohko, mutta taas sellainen että siitä on vaan pintanahka lähtenyt. Sain sen rauhoittumaan basibactilla, mutta sitten Tinka alko raapimaan sitä ja pakkohan sille oli pönttö laittaa. Kävin lääkäristä kinuamassa vielä fucidermiä, joka onkin nyt tosi nopeesti alkanut vaikuttaa. Mutta ei ole meidän Tinka kovin onnellinen kissa tällä hetkellä. On se jo melko hyvin tässä vuorokaudessa oppinut ton kanssa kävelemään, mutta menee vieläkin pää sivuttain. Mutta ei enää peruuta niinkuin eilisiltana. Muuten se vaan olla möllöttää, toivotaan ettei tota kovin montaa päivää tarttis pitää.

En olekaan täällä vielä hehkuttanut, Keravalle avattiin reilu viikko sitten uusi eläinlääkäriasema. Vaikuttaa tosi hyvälle paikalle lupausten ja kahden käynnin perusteella. Vaikuttaa että siellä hoidetaan kissoja oikeasti kissoina eikä pieninä koirina. Ja päivystävät viikonloppuisinkin, helpottaa huomattavasti jos tulevia pentuja täytyy hoitaa. Lupaavat tulla jopa kotiinkin hoitamaan pentuja!

Tuo oli yksi hyvä uutinen ja lisää tulee. Viikon aikana meillä on tapahtunut edistystä ihan huimasti. Tinka ei ole kuin kerran hujauttanut Ruskaa. Ja nyt Ruskakin alkaa olemaan jo tosi rento ja riekkuu poikien kanssa aika vapautuneesti. Tällainen ihme mun silmiini porautui viime viikolla:

Siis Tinka ja Ruska syö samalta lautaselta ja ihan sovussa. Eilen kun tulin töistä kotiin ja päästin Ruskan pois makkarista, Tinka meni ja nuoli sen naaman. Ihan uskomaton muutos! Mutta en nyt vielä ihan uskalla kuitenkaan luottaa että kaikki vaikeudet olisi voitettu, mutta nyt alkaa jo näyttää tosi lupaavalta. Melkein jo yhdessä vaiheessa meinasin iskeä hanskat naulaan, mutta onneksi en menettänyt uskoani.

Ja tässä pussaillaan korkeuksissa:

Toivo on oikea herrasmiäs... Kun minä makasin tässä pedillä ensin, ni sinä voit varsin hyvin maata siinä paljaalla kannella jos mieli tekee iholle tunkea:

Siivouspäivät on Ruskan lempparia. Silloin heitellään kaikki lelut sänkyyn ja siellä on sitten mahdottoman mukava peuhata:

Ja laitetaan vielä Toivon uusin änkeytymisennätys:

Toi pesä on niin pieni että edes Ruska ei mahdu siihen ihan suorana makoilemaan, saati sitten Toivo. Mutta kuten kuvasta näkyy, niin varpaat suussa siinä pitääkin maata. Tuntuu olevan mieluinen paikka!

Tinkan kanssa oltiin pitkä viikonloppu reissussa, autolla halki Ruotsin Norjaan ja takaisin. Oli tosi rankka reissu, mutta oli kyllä niin mielettömän hauskaa että lähtisin vaikka viikon päästä jo uudelleen!

Matka alkoi perjantaina aamulla viideltä, kun mut tultiin hakemaan ja lähdettiin Itäkeskuksen ja yhden autonvaihdon jälkeen ajamaan kohti Turkua (tai siis Lietoa vaimikäsenytoli). Siellä jälleen kerran yksi autonvaihto ja sitten oltiin jo koko porukka kasassa, meitä oli siis 7 ihmistä ja 9 kissaa. Siitä päräytettiin Naantaliin, josta mentiin Finnlinesin lautalla yli Kapellskäriin. Matka kesti 8 tuntia, jonka ajan kissat vietti autokannella autoissa. Päästiin puolessa välissä matkaa käymään kissojen luona ja olin ihan yllättynyt kuinka hiljaista siellä autokannella oli. Tinkakin nukkui ihan rauhassa kääriytyneenä fleece-peittoon. Laiva oli mukava, siellä oli oikein kunnon ruoat, sellaiset reilut rekkamiehen eväät. Eli mulle just sopivat. Aamulla heti oli aamiainen ja sen jälkeen mentiin hytteihin lepäilemään. Saatiin onneksi vähän nukahdettuakin, kukaan ei kaiketi oikein kunnon yöunia ollut ehtinyt nukkumaan. Lounas tarjoiltiin vielä ennen laivan satamaan tuloa, hyvä näin että saatiin tankattua itsemme kunnolla ennen pitkää ajomatkaa.

Perjantai-ilta ajettiin sitten Ruotsin halki kohti majapaikkaa Strömstadissa. Matkalla oli mielettömästi tietöitä ja liikenneympyröitä (joista aloimme jo saamaan tarpeeksi...). Tulihan niissä muutama kunniakierroskin vedettyä, kun ei meidän navigaattorit (siis ihmis-sellaiset) olleet aina ihan varmoja että mihin oltiin menossa... Sujakasti matka meni melkoisen vauhdikkaan johtoauton kuskin ansiosta, tosin takimmaisesta autosta jo soiteltiin että tenat alkaa pettämään kun vauhti on niin hurjaa. Jos nyt en ihan väärin muista, niin perillä mökkikylässä oltiin puoli yhden aikaan yöllä. Mökit oli tosi mukavat, oikeastaan paljon kivempi kuin hotellimajoitus. Täällä on kuvat mökeistä, oli siistit ja näyttivät melko uusilta. Kiva kun sai aamukahvit keitellä ihan rauhassa ja juoda siinä samalla valmistautuessaan lähtöön.

Siinä ei taas ekana yönä tullut kovin paljoa nukuttua, kun aamulähtö oli aikaisin. Meillä oli matkaa noin 50 kilsaa näyttelypaikalle Norjan puolelle. Näyttelypaikka ei ollut kovin järkevästi järjestelty. Siellä oli aika pienet häkkivälit toisaalla ja toisaalla taas paljon reilummat. Niitäkin olisi saanut venytettyä kun olisi toisesta päästä hukkatila täytetty häkeillä. Myöskään tuomarin pöytien edessä ei ollut kovin paljoa tilaa. Näyttelyhän oli assistenttikantoinen, mutta arvostelua pääsi seuraamaan tuomarin pöydän lähelle. Ja kyllä ne tuomarit näki mikä oli kenenkin kissa, kun ne kissat itse siihen assareille kannettiin. Ja tuomari ihan selvästi selitti aina omistajalle sitä arvosteluaan.

Häkit oli aika mielenkiintoiset, ei hajuakaan kuinka niihin oikeasti olisi pitänyt saada verhot kiinni. Niissä oli metalliset seinät joka puolella ja muovinen katto. Mäkin sain nurkista sen viriteltyä piippurasseilla kiinni ja muualta työnsin verhoja sitten sinne katon ja seinän väliin. Mutta kyllä ne siinä pari päivää pysyi paikallaa, ei tosin ihan niin kauniisti.

Lauantaina oli siis pelkkä arvostelu ja pois päästiin jo viideltä. Ajettiin takaisin Ruotsin puolelle ja heitettiin kissat mökkeihin ja lähdettiin syömään. Tuo kaupunki (tai kylä tai mikäsenytoli) oli tosi kaunis. Mentiin rantaan syömään pikkuiseen pizzeriaan, jossa oli aivan mielettömän ihanat pizzat. Siitä mentiin takaisin mökeille ja päästiin kerrankin ajoissa nukkumaan. Mäkin kerkesin nukkumaan vissiin yli seittemän tuntia vaikka jouduinkin taas heräämään aikaisin että pääsen käyntiin. Siinä siivoiltiin mökit ja pakattiin kamat ja taas takaisin Norjan puolelle.

Sunnuntaina oli aamusta heti tuomarin parhaan valinnat. Ennen valintoja tuomarille tuotiin mikki ja häntä tuli Norjan televisio kuvaamaan. Hän esitteli Tinkaa ja kertoi american curleista, Norjassa niitä ei taida juurikaan olla. Ainakin monet norjalaiset tuli kyselemään rodusta ja ottivat kauheasti kuvia. Tarvii yrittää etsiä se pätkä jostain jos se netistä löytyisi. Itseasiassa Tinka oli ainut curli koko näyttelyssä. Tinka oli tuomarin toiseksi paras naaras, joka on kyllä tuon tasoisessa näyttelyssä jo ihan hieno saavutus.

Siellä oli ne saksalaiset myymässä pesiään taas ja oli yllätys että myivät niitä aivan mielettömän paljon halvemmalla kuin täällä käydessään. Ostin Tinkalle yhden pesän kuljetuskoppaan ja sehän tykkäskin siitä tosi paljon. Se oli sellainen katollinen malli ja toisen ostin sitten avomallin. Muuten ei ihan hirveästi tullut shoppailtua, kun autot oli jo aika täysiä. Mutta ostin kuitenkin lompakon, jossa oli niin Tinkan näköinen kisu etten voinut olla ostamatta. Ja kisusateenvarjokin tuli mukaan ja loput kolikot tuhlasin leluihin.

Meidän seurueesta oli neljä kissaa paneelissa ja saatiin sentään yksi Scandinavian winnerikin viedä kotiin. Onnea paljon Mokomalle ja ylpeälle isukille, hieno saavutus!!!

Kotimatkalle lähdettiin näyttelyn päätyttyä. Meillä oli reilusti aikaa ja pysähdeltiin vähän pidemmän kaavan mukaan kuin tulomatkalla. Jostain kumman syystä vartijat aina huoltsikoilla seurasi meitä, en ymmärrä mikä siihen voi olla syynä. Mehän vaan ihan vähän rätkätettiin hysteerisen väsyneinä... Melkoinen räkätys kyllä kävi autossakin, jos mä olen väsyneenä vähän vauhdikas, niin kuvitelkaapa neljä kertaa samanlainen ihminen yhteen autoon...

Alkumatkasta otettiin ihan oikea Kyllikki (muistinkohan nimen oikein) -navigaattori käyttöön, mutta meidän ihmisnavigaattori intti sille vastaan niin paljon että onnistui lopulta tappamaan koko vehkeen. Hienosti kuitenkin löydettiin perille Tukholman satamaan. Tosin piti vielä ajomatkan päättymisen kunniaksi vetäistä kolme kunniakierrosta koko matkan komeimmassa liikenneympyrässä.

Muistelen että oltiin satamassa jotain ennen kahta yöllä. Jäätiin sinne autoon odottelemaan että laivaan päästään aamusta. Yritettiin siinä nukkuakin, jotkun onnistuikin siinä metelistä päätelleen jonkin verran paremmin, mutta ei siitä mitään meinannut tulla. Välillä oli pakko tietty laittaa autoakin käyntiin kun alkoi kylmä tulla. Mutta loppuihan se yökin vihdoin ja aamulla päästiin laivaan.

Laivassa meille oli hytit ja kyllä uni maittoikin, Tinkakin könysi mun perässä hytin yläpetille ja nukkui aivan sikeästi. Oli ihan sellainen olo kuin olisi ryypännyt koko edellisen yön ihan pitkän kaavan mukaan. Alkoi jo vuorokauden ajatkin mennä ihan sekaisin, toivottelin siinä illalla huomenia ihan reippaasti... Loppuihan sekin matka vihdoin ja taasen parin auton vaihdon kautta pääsin Turusta kotiin illalla yhdentoista maissa.

Kotona oli kissat ihan yllättävän rentoja, olivat ilmeisesti olleet hyvässä hoidossa. Tinka näytti onnelliselta kun vihdoin pääsi kotiin. Kyllä viime yönäkin nukutti ihan mielettömästi ja vieläkin on jotenkin päivät ihan sekaisin. Mutta oli niin hauska reissu että varmasti lähden vielä toistekin!!

Kiitoksia ihanalle matkaseurueelle tästä kokemuksesta!! Ja sori niistä mariannerakeista auton takapenkillä, laskua odotellessa...

  Hyvää syntymäpäivää rakas Roosa-rouvani!! Roosasta tuli tänään sitten virallisesti veteraani-ikäinen, mielikuvituskynttilöitä haavekakussa on seitsemän.

Ei kyllä ikää rouvasta huomaa mitenkään, sellaista vauhtia täällä on synttärin kunniaksi paineltu menemään. Mutta nuorihan tuo vielä on, tuntuu vaan kuin olisi oltu ikuisuus yhdessä ja silti aika on mennyt ihan mielettömän nopeasti.

Tästä meidän yhteinen taival alkoi:

...eli siis aivan liian pienestä. Mutta vaihtoehtona oli nälkäkuolema tai meille tulo. Onneksi saatiin koko pentue, jotta saivat vauvat edes yhdessä opetella elämän alkeita. Muistan vieläkin sen tunteen kun kolme avutonta nälkää nähnyttä kissanpentua tulee vatsat täynnä ruokaa syliin ja nauttivat olostaan mahdottoman kovaa kehräten.

Ja tähän on tultu, Roosa seitsemän vuotta lepäilee hurjan rallin jälkeen lempipaikallaan, pahvilaatikon   päällä: